Tietoja
Art director Hanna Takalan keskeneräisestä elämästä, ajatuksista, töistä ja teoista kertova blogi ja portfolio. Sosiaalisen median “Entäs sitten?” ja läski leivän päällä.
Nimeni on Hanna Takala ja toimin verkko-orientoituneena AD:nä Zentolla Tampereella. Tämän lisäksi bloggaan muun muassa ruokablogissani Jokapäiväistä Leipää.
Historiaa
Kun vielä kävin Tampereen Yhteiskoulun lukiota, minusta oli tulossa isona pappi tai maantieteilijä. Toisin kävi, hain Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän osastolle projektinhallinnan linjalle ja vuotta myöhemmin vaihdoin visuaaliseen suunnitteluun. Vuonna 2005 valmistuin visuaalisen suunnittelun linjalta medianomi amk:ksi.
2003 kesällä suoritin osan työharjoittelustani Kirkon tutkimuskeskuksella ja toisen puolikkaan harjoittelusta 2004 Nicefactorylla. Jälkimmäisestä poiki työpaikka Nicefactoryn ja Zenton leivissä. Zentolla olen työskentelemässä edelleen.
2008 aloin työn ohessa blogata rakkaan harrastuksen eli ruoan merkeissä. Ehkä siitä jonain päivänä tulee työ.
Takala.infosta
Kaakao.net oli portfolioni niin kauan kuin muistan. Nimi tuli syvästä rakkaudestani tuota suklaista juomaa kohtaan, vaikka tänä päivänä juon muitakin kuumia juomia. Kahviin en koske. 2010 kesällä vaihdoin domainikseni Takala.infon, onhan nimeni Takala.
Esittelen nyt tässä tuoreessa versiossa töitäni, ajankohtaisia asioita, inspiraationi lähteitä ja muita settiin sopivia juttuja.
Yhteydenotot
Olen tavoitettavissa postitse:
Hanna Takala
Rongankatu 2a15
33100 Tampere
Puhelimitse:
0400 722 804
Huomioi, että en mieluusti soita itselleni tuntemattomiin numeroihin takaisin, joten jos et saa minua kiinni yritä uudestaan.
Sähköpostitse:
Työn suhteen minut saa parhaiten kiinni etunimi.sukunimi@zento.fi -osoitteesta. Jos muita asioita tulee, kehottaisin kommentoimaan tällä sivulla.

